keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Kesäreissut - Provinssi & Kuopio

No huh heijjaa! Takana on niin älytön reissu, ettei kyl heti tuu mieleen toista vastaavaa. Hieno reissu!

Niin kuin oli aiemin puhetta, kohteena mulla oli Provinssi. Tän vuoden esiintyjissä oli monta sellasta nimee, joita halusin nähdä ja kuulla. Lisäksi lähdin pokaan Yhtä Leton Jaredia. Ensiksi kävin kuitenkin moikkaamassa porukoita. Käytiin äiskän kans kuvailemassa maalaismaisemissa :)




Viimein Nitakin saapui Pohjanmaalle ja päästiin itse asiaan. Ensiksi suunnattiin tietysti kaupoista tärkeimpään. Kauhavan Alko yritti pilata meidän Provinssin ja oli sulkenut ovensa jo ennen seitsemää. Ei auttanut ku painaa kaasu pohjaan ja kurvata Seiniksen alkoon. Ja voi sitä riemun päivää, kun Prisman alko oli vielä auki. Onnesta sokeena (ei soikeena) lapattiin sit kärry täyteen juotavaa.

Nitaa kuitenkin epäilytti, pärjätäänkö näillä.


Ei hätää, Prismasta saatiin lisäystä kuormaan. Niin ja ostettiin me ruokaaki.


Seuraava aamu alkoikin sitten festarimeiningeissä ja aamupalaksi tarjoiltiin mansikkalimeä, nam!

Tässä lähdetään festarialueelle. Ei kovinkaan fiiliksissä, eiPÄ!



"Jee Provinssiin!"



Ekana meitä viihdytti Mew.. ja muutamat uudet tuttavuudet. Epäilen, että Nitan ilme johtuu siitä, et se arvaa, ettei muista sunnuntaina olleensa tällä keikalla.


Niin synkäksi ei tunnelma kuitenkaan menny, että mä tässä itsaria yrittäisin. Ei ei. Lähinnä koitan poistaa nestehukkaa. Ostettiin molemmille hienot "vesi" -pyssyt.


Viimevuoden tapaan meillä oli kämppä vajaan kilsan päästä festarialueesta. Mutta kuka nyt jaksaa kuivassa ja lämpimässä hengata! Erähenkisinä neitoina mentiin mielummin metsän keskelle leireilemään. Se oli aika vaarallista touhua, sillä puskapissalle mennessä liukastuin märällä kivellä ja raastoin nilkkaan näyttävät arvet.



Minä vietin elämäni ekan festaritelttayön ja Nita vietti iltaa keskellä autotietä lakua syöden Pasin kanssa. Ja kuka sitten on Pasi?

Sitten tuli mun treffit. Koko ilta hengattiin yhdessä ja Jared lauloi mulle ihanasti. Se oli jopa laittanu pinkin keesin! Ei tainnu olla sattumaa, et se oli valinnu keesiinsä saman värin, kun mun housuissa. Vähän vaan ärsytti, ku muutama muija koitti puskee meidän väliin.. Jouduttiin sit hengaan tollasella 100m etäisyydellä.



Näin piiiiitkästä aikaa Riikkaa. Viimekerrasta oli aivan liian kauan! Me ollaan muinoin oltu kumpiki Oulun mäkkärissä töissä.


K-18!





Sade pirulainen koitti lannistaa meidän menoa, mutta LÄLÄLÄLÄÄÄ, eipä onnistunu. Me Nitan kanssa bongattiin tällänen koju ja reteesti ilmoitettiin tulevamme sinne töihin (sateen suojaan). Ne kojun pitäjät ei aivan innostunu, mut niin me vaan myytiin korvatulppia ja sadetakkeja useemman kympin edestä :D


Eikä ne työt siihen loppunu! Sade vaan jatkui ja meidän oli pakko päästä hieman kippistelemään. Alkuperäinen suunnitelma, istuskella nurtsilla, ei enää houkutellut, kun maa oli märkä ja mutainen. Retee veto numero kaks ja häränpyörittäjäks!

Meil oli ihan mielettömän hauskat muutama tunti, kun pideltiin sadetta ton härän käyttäjän kopissa. Minä opin jopa ajamaan tuota elukkaa. Nita kävi kadulla houkuttelemassa asiakkaita ja minä rahastin. Porukka oli ihan fiilareissa ja makso 10e siitä, että sai istua viis sekunttia tuolla selässä ja mätkähtää alas. Minä ja Nita tietysti ratsastettiin useempaan otteeseen ja TIETENKI ilmaseks! Lisäks saatiin koko tuo aika myös kallistella kuppia ja kuunnella hyvää musaa "ei tota, seuraava, seuraava, seuraava, joo tää on hyvä biisi anna olla".





Meillä oli niin hauskaa, että ei sitten muistetakkaan Cypress Hillin keikasta mitään. Mutta kyllä me siellä oltiin :D Paljon ihmeellisiä asioita tapahtui tuona yönä. Nita sai pyöräkyydin, pisti nilkan pinnojen väliin ja lensi ojaan. Rytäkässä kenkä meni halki ja ehkä jalkaki. Rikkinäisellä jalalla Nita kuljetti itsensä suomenruotsalaisten hyypiöiden metsäleiriin :D Tällä välin minä kävin kokeilemassa leirintäalueella olemista ja asuntovaunussa nukkumista. Pummilla tietenki.

Sadesää ja kura olivat tehneet tehtävänsä ja ikinä ei olla niin likaisia oltu, ku tuollon! Tässä mun valkoiset tennarit sunnuntaiaamuna. Muutkin vaatteet näytti samalta..


Sunnuntai päätettiin ottaa sitten vähä rauhallisemmin. Nita ei pystynyt jalkavammansa takia kävelemään ja ottikin fillarin alleen.


Mentiin ensiapuun vähän vilauttamaan sitä jalkaa.





Festarit päätti Rammstein. Mä en kyseisestä bändistä välitä ollenkaan, mut pakko myöntää, et oli mieletön keikka! Siel nähtiin vaikka mitä.



Ehkä tähän mennessä hauskin provinssi, joka loppui ihan liian nopeeta. Mut vuoden päästä uusiks!

Nää bändit/artistit me käytiin katsoon:

- Mew
- Lauri Tähkä & Elonkerjuu (Nita kävi, mä telttailin)
- 30 Seconds to Mars
- Pendulum (ihan törkeen hyvä keikka!!!)
- PMMP
- Petri Nygård
- Chisu
- Cypress Hill
- Jenni Vartiainen
- Bullet for My Valentine
- Rammstein

Tutustuttiin myös moniin uusiin ihaniin ihmisiin ja ei niin ihaniin :D

Eipä keretty paljo festareista toipua, kun maanantaiaamuna lähdettiin ajaan kohti Kuopiota. Nitalla oli työhaastattelu.


Matkalla ihasteltiin maisemia.


Ja mä esittelin maisemia mun nilkasta..


...eli muistoja menneestä viikonlopusta :)



Elämäni eka kerta kuopiossa ja toki tsekattiin kuuluisa Kuopion tori. No ei siellä kyllä mitään ollu! Kukkia ja pahaa kalan hajua, katutöitä sekä vainoavia Amnestyjä "kiinnostaako sinua ihmisoikeudet". Nita vastasi jo rahoittavansa Norpan autokoulua ja sit ne Amnestyt jätti meidät rauhaan :D




Kuopiosta porukoille päästyä kävin viel moikkailemassa Anskua ja Riikkaa. Liian harvoin nähdään näidenki ihanien neitojen kanssa.



Ihan tylsältä tuntuu nyt tää arki, kun takana on niin hullua menoa ja meininkiä. Mut eiköhän tässä pian jotain taas keksitä ;)

- Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti