perjantai 23. heinäkuuta 2010

Kesäreissut: Blondina in Prague

Jos joku väitti, että Prinsessan elo on helppoa, kokeilkoon itse ja puhukoon sitten! Allekirjoittanut koki, että niin Suomen tavallinen elämä...


.. kuin Tallinnakin kävi jo liian tylsäksi.



... Joten reippaana Prinsessana päätin varata pikamatkan Prahaan, pukea rahvaan vaatteet päälle ja lähteä katsomaan miltä maisemat Kultaisessa Kaupungissa näyttivät.



Joten hyppäsin suoraan uljaan sinivalkean Finnairin kyytiin ja karistin Suomen tomut jaloistani.


Onneksi sää suosi lentoa eikä mainittavia turbulensseja matkalta löytynyt. Sen sijaan kaunista maisemaa oli tiedossa jo lentokoneen ikkunasta.



Paikan päällä olin kuullut, että paikallinen presidentti ottaisi minut mielellään vastaan. Joten painelin suorinta tietä hänen linnalleen. Sattumoisin tämä tie oli kuningas Kaarle neljännen rakennuttama silta vaimonsa kunniaksi. Kyllä sitä pitkin kelpasi suomalaisenkin Prinsessan kävellä.


Maisemat sillalta olivat ihan kohtalaiset kuninkaalliseen makuun.


Ja löytyipä matkalta muutama Hollywood -elokuvan kuvauspaikkakin.



Presidentin ovijärjestelyt linnalla olivat aika rahvaanomaiset.



Lämminhenkisen vierailun jälkeen päätin hieman katsella maisemia linnan mäeltä.


Astetta kookkaamman kiviaidan välistä bongasin puutarhan, jonka seinä näytti olevan rakennettu ihmispatsaista, joten päätin lähteä tarkistamaan tilannetta.



Päädyin kauniiseen puutarhaan, mutta seinä paljastui tylsän kiviseksi.




Kun sitten tarkastelin puutarhaa tarkemmin huomasin, että olin Prahan senaatin pihamailla..



Päätin käydä antamassa Prinsessan parhaimmat vinkin maan johtoon.



Ja vallankumoushan siitä sitten syttyi!



Onneksi ehdin pelastautua vallankumouksen alta Prinsessan torniin, joka oli koristeltu 1400-luvulta peräisin olevalla astronomisella kellolla.


Tosin, kyyti ylös torniin näytti olevan kyllä modernimpi kuin mitä olisi uskonut.



Kyytiä odotellessani jouduin tietenkin kiinalaisen paprazzin kynsiin.


Onneksi kyyti oli nopea ja onnistuin karistamaan paparazzin. Näköalat tornissa olivat vähintäänkin Prinsessalle sopivat.




Kansa, joka tuntui koostuvan pelkistä espanjalaisista ja kiinalaisista turisteista, oli myös saapunut paikalle osoittamaan suosiotaan suomalaiselle Prinsessalle. Liekö kiinalainen paparazzi laverrellut olinpaikkani.



Päätin olla kohtelias ja annoin lakeijan soittaa kansalle pienen sävelmän, jotta pääsisin takaisin alas ilman suurempaa hämminkiä.



Kävin vielä selvittämässä vallankumoukselliset näkemykseni presidentin kanssa ja onnekseni hän ei ollut vihainen. Päinvastoin!



Hän lähetti minut Karlštejnin linnaan, jotta kaltaisellani Prinsessalla olisi sopiva asunto vierailuni ajan.

Näköalat tornista tuntuivat olevan kohdillaan.

Ja linnanaukiokin näytti olevan kaltaiselleni Prinsessalle ihan kelpo paikka. Samainen Kaarle neljäs oli sillan lisäksi rakennuttanut tämän linnan perheelleen kesäasunnoksi..



..Mutta Kaarlepa viihtyi niin hyvin, että linnarakennelmasta tuli säilytyspaikka kruununjalokiville ja tapaamispaikka poliittiselle eliitille. Mikä olisikaan siis ollut parempi asuinpaikka?



Linnan läheisyydessä oleva kylä oli kuin suoraan postikortista, eikä mikään näyttänyt häiritsevän sen omaa rauhaa..


..Kunnes minua kohtasi suuri epäonni, kun törmäsin paikallisten kovasti pelkäämän Vampyyriin!

..Vampyyri kidnappasi minut linnan rauhasta ja vei minut Prahan turmiollisille pienille sivukujille ja tutustutti minut alamaailman paheisiin. Onnekseni tunnistin ympärilläni jotain tuttua!



Enkä neuvokkuuteni ansiosta jäänyt Vampyyrin vangiksi (Kiitos vaan kaikista vampyyrielokuvista!), vaan pääsin vapautumaan Prahan yöhön onnellisena Prinsessana.


Siinäpä kaikki Prahan reissulta! Seuraavaksi sitten Tallinna, New York City ja vielä sukellusmatka Kyprokselle.

Siihen asti: Suukkomoi!


-Salla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti