sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Aurinkoa ja jenkkifutista

Nyt voi kyllä sanoa, että se on säitä pidelly! Lähdettiin Porvooseen katsomaan amerikkalaista jalkapalloa. Tää oli ihan eka kerta meille kaikille ja rehellisesti voin myöntää, että eihän siitä pelistä oikeen mitään ymmärtäny. Mut ei se haitannu, koska sää oli ihan mieletön ja seurassakaan ei ollu valittamista. Siellä me sitte katsomossa grillattiin itseämme oikeen urakalla.

Niinhän siinä sitten kävi, että hävittiin Saksalle, mutta ei se meitä paljo masentanu. Kaiken lisäks nää saksalaiset pelaajat bongas meidät pelin jälkeen parkkipaikalta ja kutsuivat niiden hotellille (Presidentti Helsingissä) juhlimaan. No mikäs siinä, ainahan meille voitonjuhlat kelpaa ja sinne siis mentiin. Saksalaisten meno oli kyllä äänekästä ja päätöntä, mutta hauskaa. Välillä se tosin meni aika hurjaksi ku ne alko keskenään tappeleen ja meinas melkeen paiskata televisiotki menemään. Taitaa olla pojille tiedossa melkonen jälkilasku hotellista. Sen verran järkyttävään kuntoon ne niiden huoneet jäi. Mut sepä onki niiden murhe :)

Vauhdissa oli osunu sormi kameran linssiin ja siksi osassa kuvista on ikävä sumee kohta. Koittakaa kestää.. mäki yritän.

Ja lopussa vielä sekalaisia kuvia näiltä hellepäiviltä.


Ensiksi lähdettiin Annun kanssa kohti juna-asemaa ja Mäntsälää.


Mänystä napattiin Minttu mukaan.. tai tarkemmin Minttu nappas meidät. BIGillä huristeltiin sit kohti Porvoota.







Jossain vaiheessa kuumuus kävi sietämättömäksi ja päätettiin virkistäytyä anniskelualueen puolella.








Pelin jälkeen meillä oli niin kuuma, että päädyttiin Sipooseen käymään suihkussa ja syömään. No ja juomaan. Helteellä on tärkeetä huolehtia nesteytyksestä.






Kova hikoilu tuotti tuloksia! Ei vaan päätettiin vähän kokeilla jenkkifutareiden kamoja. Osa niistä oli kyllä melko isoja äijiä.

Tässä sitten ihan ammattilaisen ottein.



Erittäin hauska reissu ja uusia tuttavuuksiakin saatiin :)
Sit niitä kesäkuvia:









- Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti